Paluu Argentiinaan
Uusi oppaamme Carlos tuli varhain aaamulla hakemaan meidät Rio Serranosta. Autoa ajoi sympaattinen kuskimme, intiaanitaustainen Victor, joka hyvällä supliikillaan sai meidät ohjattua aivan uudelle tielle Torres del Painen luonnonpuiston läpi Chilen ja Argentiinan rajalle. Tie oli oikeastaan vielä korjauksen alla, mutta Victorin suhteet ratkaisivat. Metsäiset, lumipeitteiset maisemat muuttuivat vähitellen paljaiksi pehmeälinjaisiksi kalliovuoriksi, siellä täällä estancioita hevosineen ja lampaineen, muuten kovin autiota. Rajalla oli yllättävän monipuolinen kauppa ja teimme onnellisina ostoksia pitkästä aikaa.
Tullimuodollisuudet takaisin Argentiinaan sujuivat suht nopeasti Victorin ansiosta, ja silti vietimme tulleissa lähes pari tuntia. Tullin välillä oli mielenkiintoinen, autio "ei kenenkään maa". Ajomatkalla saimme kuulla mielenkiintoisia asioita Chilen ja Argentiinan oloista. Täällä Patagonian eteläosissa mailla on ollut aina paljon enemmän yhteistä kuin pohjoisessa, mm. työvoima on luontevasti liikkunut maasta toiseen.
Noin 300 km matkaan kului lähes koko päivä. Maisema aroutui ja muuttui avarammaksi. Asvaltoitu tie oli viivasuora, horisontti kaukana kymmenien kilometrien päässä. Voi hyvin kuvitella, että Erkki ja Aarno eivät aikoinaan varsinaisesti nauttineet tästä matkan osuudesta. Metsät puuttuivat ja kasvillisuus oli vähissä. Erkki kirjoittaa 27.1.1938: "Olemme nyt viitisen päivää ajaneet autolla yhtä mittaa halki Patagonian aina vain etelää kohti, viisi päivää, voi sanoa, täydellistä erämaata, jossa ei sanottavasti ole asutusta, vain hiekkaa, vähän heinää, guanakoja ja laaja horisontti kaukana. En ikinä olisi voinut kuvitella, että tämä Patagonia on niin karu, niin autio kuin miksi se on osoittautunut. Se on kuoleva maa, jolla ei ole mitään tulevaisuutta edessään."
El Calafate
Alkuilllasta saavuimme Calafaten kaupunkiin. Kaupunki avautui eteemme vihreänä keitaana, puut ja kasvit kukoistivat, pääkatua reunustivat komeat puurivistöt. Kaupunki oli täynnä elämää, kauppoja, ravintoloita ja kahviloita. Suurkaupunkimainen pikku kaupunki!
Hotelli Esplendor oli yllätys. Saimme kuulla että se edusti suomalaista designia - ilmeisesti ainakin valaisimet olivat Pentikin? Puuta oli käytetty paljon ja yhdistetty mielenkiintoisella tavalla paikalliseen käsityöhön. Hotellista löytyi myös sauna, jota emme kylläkään ehtineet käyttää!?
Glaciarum-jäämuseo
Carloksen ehdotuksesta jatkoimme saman tien Glaciarum-museoon, joka sijaitsi 6 km kaupungin ulkopuolella. Uusi, moderni museo kertoo jäätiköiden synnystä ja muuttumisesta vuosituhansien aikana mielenkiintoisesti ja viimeisintä tekniikkaa hyväksikäyttäen. Todella hieno kokonaisuus, jossa saimme hyvän johdannon seuraavan päivän jäätikkötetkelle.
Perito Morenon jäätikkö, Los Glasiares National Park
Argentiinassa on paljon jäätiköitä ja yksi vaikuttavimmista on Perito Morenon uskomaton jääseinämä Lago Argentinon ja Lago Tempanoksen välissä. Aikoinaan koko luonnonpuiston alue oli jään peitossa ja nykyinen alue, yli 600 000 hehtaaria, on muodostettu puistoksi vuonna 1937. Perito Morenon jäätikkö nousee yli 60 m korkeuteen ja pysyy kaiken aikaa samankokoisena, jäätä muodostuu lähes yhtä paljon kuin sulaa - se on ainoa tälläinen jäätikkö maailmassa.
Saimme ihailla sinisen turkoosia jäätikköä kulkemalla hyvin rakennettua polkuverkostoa pitkin. Näky oli lähes käsittämätön. Korkea jääseinämä, josta silloin tällöin putosi paloja veteen, pari siipiväliltään lähes kolmemetristä Andien kondoria lenteli lähistöllä. Jälleen meillä oli tuuria: aurinko paistoi vaikkakin tuuli oli aika voimakas.
Katseltuamme riittävästi rannalta teimme vielä tunnin risteilyn aivan jääseinämän äärelle - uskomaton näky, jotain, mitä ei ole koskaan kokenut! Siitä sitä keinuttiin laivassa ja nähtiin jäätikkö aivan ääreltä! Vau!
Lounaan nautimme vasta avatussa, kauniissa, puurakenteisessa ravintolassa sekin seinämän äärellä. Ja taas kondori lenteli yhtäkkiä aivan likellä, ja koko ravintola ryntäsi kuvaamaan henkilöstöä myöten. Esa sai napattua komean kuvän siitä!
Illalla söimme Carloksen kehumassa Tablitassa, kunnon argentiinalaista hasadoa-lammasta, jota 1. retkikuntakin oli usein nauttinut nuotion äärellä! Hyvää oli ja viinivalinnatkin osuivat nappiin! Hieno päätös hienolle päivälle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti