Tronadorin tulivuorella

Edelleen jatkoimme 1. retkikunnan jälkiä seuraten ja matkamme suuntana oli 3500 m korkea Tronadorin tulivuori Barilochesta lounaaseen. Martti Salmi, 1. retkikunnan assistentti, kirjoittaa vuonna 1937: "Tronador on sammuneen tulivuoren jäännös, vanha kraateri, joka satoja tuhansia vuosia sitten on ollut toiminnassa. Viimeisessä purkauksessa se on räjähtänyt niin, että seinämään on syntynyt suuri aukko. Nousimme puolipyöreän kraaterin sisään, jonka seinämiä pitkin valui alas jäävirtoja sekä lumen ja jään sulamisvettä. Jäätikkö työskenteli lakkaamatta, aina muutaman kymmenen minuutin väliajoin kuului kumeata, ukkosenluontoista jylinää kraaterissa. Jäätikkö lohkeili ja aiheutti voimakkaan jylinän, jota hiljaisina kuuntelimme."

Päädyimme samaan paikkaan ja katselimme samaa jäätikköä, joskin se oli varmasti paljon pienempi kuin 77 vuotta sitten!

Tronador on erittäin suosittu matkailukohde. Sinne johtava tie on aika huonokuntoinen, mutkikas ja kapea. Talven jälkeen tien reunat viettivät vaarallisen oloisesti syviin rotkoihin. Onneksi osan matkaa tie oli yksisuuntainen, joten vastaantulijoita ei tarvinnut pelätä! Aamupäivällä ajo vuorelle, iltapäivällä takaisin. Aikataulua pitää noudattaa, vaihtoehtoja ei ole. Matkaa suuntaansa on noin 50 km tätä surkeaa tietä pitkin - tie oli varmasti sama, jota myös edeltäjämme käyttivät. 

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Pampa Linda, jossa nautimme lounaan. Tällaisesta paikasta 1. retkikunta ei voinut uneksiakaan! Loppumatkalla Tronadorin juurelle tutustumme ikivanhoihin, vuoren alarinteillä kasvaviin mahtavan kokoisiin puihin. Näistä Nothofagusista (etelänpyökeistä) Maarit tiesi kertoa lisää, mm. sen, että jo "veljekset" olivat aikoinaan todenneet, että Nothofagus-metsät olivat kaikkein rehevimmät ja kasvuisimmat juuri tällä alueella. Etelänpyökeistä ja niiden levinneisyydestä lisää täällä.

Tronadoria ympäröivä kansallispuisto Nahuel Huapi on Argentiinan ensimmäinen (perustettu vuonna 19349 ja tärkein, ja se on myös yksi koko maanosan ensimmäisistä. Kansallispuistojen synnystä Argentiina saa kiittää senor Perito Morenoa, joka oli luonnonsuojelija ja ymmärsi alkuperäisluonnon säilyttämisen arvon. Hän lahjoitti omistamansa maa-alueet valtion suojelualueiksi, ja näistä muodostettin muutamia vuosia myöhemmin kansallispuisto.

Saavuimme paikkaan, josta oli tarkoitus jatkaa matkaa jalkaisin. Mutta pettymykseksemme niin ei voitu tehdä, koska tätä osaa puistosta ei oltu vielä talven jälkeen avattu yleisölle. Ei auttanut kuin kääntyä takaisin. Paluumatkalla pysähdyimme uudelleen kraaterin reunalle ja tutustuimme siihen tarkemmin. Ilma oli kaunis, sää suosi meitä enemmän kuin 1. retkikuntaa aikoinaan. Yllätys oli suuri, kun äkkiä kuulimme jylinää ja näimme palan lohkeavan tuhkasta mustuneen jäätikön reunasta kraaterin järveen. Outo kumina, jota seurasi sumupilven kaltainen lumisade! Ehkä jotain samanltapaista kuin mitä Martti Salmi tekstissään kuvasi?












































































Paluumatkalla saimme vielä kokea toisenkin yllätyksen. Pysähdyimme Hotelli Tronadorin pihaan. Paikka oli sama, jossa 1. retkikunta aikoinaan monen teltassa vietetyn yön jälkeen sai nauttia mukavasta yösijasta ja hyvästä ruuasta. Tätä nautintoaan he kuvailivat monisanaisesti. Nykyinen rakennus on noin 20 vuotta vanha, mutta rakennettu samalle paikalle kuin alkuperäinen rakennus vuodelta 1929. Hotelli on edelleen saman suvun omistuksessa. Tapasimme nykyisen johtajan, tyylikkään kielitaitoisen vanhemman naisen, joka kiinnostuneesti kuunteli kertomustamme ja näytti meillle kuvia alkuperäisestä hotellista. Yksi yhteinen, mielenkiintoinen lenkki menneisyyteen!


Loppumatkalla piti pitää kiirettä, sillä auto oli palautettava muutaman tunnin sisällä. Tie oli yhtä huonokuntoinen kuin tulomatkalla. Mutta nyt siitä oli jo kokemusta ja onneksi se oli edelleen yksisuuntainen. Saavuimme väsyneinä, mutta tyytyväisinä perille.